Yritykselle

Oulun Prosessikilta ry:n kannatusjäsenenä voit olla tukemassa ainejärjestömme toimintaa ja saada samalla arvokasta näkyvyyttä prosessitekniikan opiskelijoiden keskuudessa. Tarjoamme yhteistyökumppaneillemme erisuuruisia kannatusjäsenpaketteja.

Kannatusjäsensopimukset kirjoitetaan aina vähintään vuodeksi eteenpäin, mutta olemme valmiita solmimaan pitempiäkin sopimuksia. Tarvittaessa kannatusjäsenen tarpeisiin voidaan räätälöidä oma paketti, jonka sisältö ja hinta neuvotellaan erikseen tapauskohtaisesti. Kannatusjäsenpaketeista saatavat tuotot käytetään mm. opiskelijoidemme virkistystoimintaan,  kiltahuoneen ylläpitoon sekä erilaisten tapahtumien järjestämiseen.

Oulun yliopiston Prosessikillan kanssa saatava näkyvyys kohdentuu Oulussa teknillisen tiedekunnan alaisuudessa opiskeleviin opiskelijoihin, joita on yli 2000 henkilöä. Kiltamme on yksi Oulun yliopiston suurimmista killoista. Prosessikilta järjestää vuoden aikana pienempien tapahtumien lisäksi isompia tapahtumia, joiden kautta tavoitetaan suuria opiskelijamääriä sekä yliopistosta että ammattikorkeakoulusta.

Järjestämme vuoden aikana myös urheilutapahtumia, kuten paikalliseksi Teekkariperinteeksi muodostuneet Kirkkovenesoudut sekä kyykkä- ja jalkapalloturnauksia. Aiempina vuosina tapahtumissamme on ollut paikalla mm. Wappuna YLE sekä Kaleva tuomassa laajempaa näkyvyyttä Oululaisesta Teekkarikulttuurista.

Tarjoamme kannatusjäsensopimuksiemme kautta yrityksille näkyvyyttä erilaisten yhteisten tapahtumien, mainoksien sekä kiltamme oheistoiminnan ohella. Puhtaanvalkoinen Prosessiteekkarin haalari on tehokas sekä näkyvä tapa mainostaa yritystänne sidosryhmienne edustajille.

Joka vuosi järjestettävässä Yritysillassa yritykset voivat verkostoitua opiskelijoidemme kanssa ja luoda uusia kontakteja mahdollisten asiakkaiden kanssa. Näiden mainostusmuotojen lisäksi olemme järjestäneet yhteistyökumppaniemme kanssa erilaisia mainoskampanjoita painetun ja digitaalisen median välityksellä yliopistolla ja sen ulkopuolella. Mikäli yrityksesi on kiinnostunut tekemään yhteistyötä kanssamme, otathan rohkeasti yhteyttä kiltamme suhdevastaavaan:

suhdevastaava[at]prosessikilta.fi